No niin. Olen 16-vuotias, kenties (ex-)syömishäiriöinen, ex-masentunut, tylsä ihminen jonka itsetunto on nollilla.
Olen koko ikäni ollut pullero. Pituuskasvun myötä se tasoittui ja sittenpä isikulta, juuri hän kaikista, ihminen jonka olin luullut rakastavan minua sellaisena kuin olen, päätti kommentoida mahaani. Monelta olin jo kuullut siitä. Enhän minä nyt itse huomannutkaan läskeyttäni, joo-o.
Painoa sitten lähti parissa kuukaudessa kahdeksan kiloa ja koko ajan lähtee lisää kunhan vain saan itseni kannustettua tästä passivoituneesta tilasta kunnon rasvanpolttoon.

Olin ennen sekaisin. Lääkkeitä, viiltelyä, normiangstin tarina, paitsi etten hakenut teoillani huomiota, yritinhän salailla niitä. Mutta kyllä se jo menee yli ymmärryksen ettei edes äitini huomannut kun läträsin lääkkeiden kanssa  ja yritin puolivakavasti itsemurhaa. Ottaen huomioon että hän on sairaanhoitaja, koulutukseltaan psykologinen sellainen ja hoitaa juuri päihdeongelmaisia ynnä muuta porukkaa.